Tulossa mahtava juhlavuosi – ole kuulolla! Maailiskuun johlakonserttiliput nyt myynnissä. Ryhmäliput jo myynnissä: 0400 647723.
Patrizio Buanne, Juhlatapahtumat Suomessa 2026
Kaksikymmentä vuotta sitten julkaistiin Patrizio Buannen debyyttialbumi "The Italian", joka loi pohjan hänen kansainväliselle uralleen vahvana italialaispopin lähettiläänä. Buanne aloitti esiintymisensä 11-vuotiaana. Voitetut laulukilpailut ja esiintyminen paaville Puolassa vuonna 1997 85 000 katsojan edessä lisäsivät hänen tunnettavuuttaan.
Nyt alkava 20-v maailmankiertue on juhlavuoden huipentuma. Wienissä, missä hänen perheensä ja ystävänsä asuvat, Patrizio käynnisti kiertueen syyskuussa 2025 mediatilaisuudella ja loppuunmyydyllä konsertilla. Useat esitykset Yhdysvalloissa seuraavat marraskuussa 2025 ja Australiassa joulukuussa 2025. Myös Puola, Suomi ja jälleen Yhdysvallat voivat odottaa Patriziota areenoilleen jo alkuvuonna 2026.
Patrizio Buannen, maailmankuulun italialaisen baritonin, oopperalaulajan ja viihdyttäjän juhlavuosi Suomessa alkaa jo maaliskuussa muutaman esiintymisen muodossa. Heinäkuussa Patrizio ehtii myös Suomen kauniiseen kesään.
Näissä kaikissa tapahtumissa on luvassa Italian ja maailman klassikoita, glamouria, vauhtia, iloa ja tanssiakin. Tule mukaan ennenkokemattomaan Patrizio-Show 2026 tunnelmaan.
Patrizio Buanne – The Neapolitan – International Multi-Platinum Recording Artist, Showman – 20th Aniversary Tour
Patrizio Buanne – Napolilainen – kansainvälisesti multiplatinaa levyttänyt baritoni, showviihdyttäjä – nyt maailman juhlakiertueellaan myös Suomeen!
Lisää Patriziosta: www.patriziobuanne.net Kevään tapahtumat: to 19.3. Porvoon Tuomiokirkko, juhlakonsertti (vahvoja tunteita, Gospeleitakin) la 21.3. Lauttasaaren kirkko, juhlakonsertti (vahvoja tunteita, Gospeleitakin) su 22.3. Viking Grace, Patrizio 20-v show

Patrizio Buannen, maailmankuulun italialaisen baritonin, oopperalaulajan ja viihdyttäjän juhlavuosi Suomessa alkaa jo maaliskuussa
muutaman juhlallisen kirkkokonsertin muodossa. Silloin toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi jakamaan kanssamme lämpöä,
iloa ja vahvoja tunteita. Konsertissa Patrizio Buanne säestäjineen esittää kauneimpia kansainvälisiä lauluja ja gospeleita aina
italialaisista Elvikseenkin.
Patrizio: ”Olen erittäin innoissani päästessäni Suomeen lyhyelle vierailulle kirkkokonserttien merkeissä jo maaliskuussa. Siellä tunnelma tulee olemaan sydämellinen ja lämmin saadessani esittää jotain aivan erityisen tunnelmallista kansainvälistä musiikkia ja Gospeleita.”

